Kennelnimi ja ensimmäinen pentue.

Hei ja tervetuloa Valkohangen kennelin blogiin!

Tämä on ensimmäinen kennelnimellä kirjoitettu kirjoitus.😊 31.8.2017 syntyivät Valkohangen kennelin ensimmäiset pennut, joiden emänä on Manta (Tulisalon Queen Of Entity) ja isänä punainen komistus Tawa (Tulisalon Cosmic Fire). Eläviä pentuja syntyi kuusi, joista yksi narttu ja loput uroksia sekä viimeisenä syntyi vielä yksi "enkelityttö". Väri jakauma pennuilla oli: neljä harmaa valkoista ja kaksi punaista, joista toinen kullan sävyinen ja toinen mahongin vivahtava. Manta ensimmäisen pennun hämmennyksen jälkeen hoiti jälkikasvuaan mallikkaasti ja maitoa tuntui riittävän: pennut olivat hiljaa ja tyytyväisen oloisia. Kaikilla painot nousivat tasaisesti.

Manta ja Tawa

Pennut ensimmäisenä aamuna.

Toisella viikolla yksi pennuista alkoi puklata maitoa silloin tällöin syönnin jälkeen. Heti ensimmäinen epäilykseni oli ruokatorven laajentuma, mutta halusin uskoa sen johtuvan vain siitä, että pentu oli porukan pienimpiä ja söi ahnaasti jääden isompien sisarustensa alle "maitobaarilla". Tuon pennun olin nimennyt "Laikuksi" ison niskalaikkunsa mukaan. Laikun paino nousi kuitenkin samaan tahtiin sisarustensa kanssa.

"Laikku"

Noin 4,5 viikon ikäisenä käytin laikkua Oulussa Ouluvetissä tutkittavana. Tuolloin sille ei uskallettu antaa varjoainetta, jottei vedä sitä henkeensä. Se kuvattiin kuitenkin. Eläinlääkäri antoi kaksi diagnoosiarviota: ruokatorven laajentuma tai palleatyrä eli mahalaukku pääsee pyörähtämään pallean väärälle puolelle. Kuvassa kuitenkin kaikki sisäelimet olivat omilla paikoillaan ja normaalin kokoiset sen ikäiselle pennulle. Veriarvotkin olivat kunnossa. Ruokatorvea ei kuvasta erottanut ja suositeltiin tuomaan uudelleen kuvattavaksi parin viikon päästä. Ohjeeksi sain syöttää Laikkua erikseen, jottei ahmi ruokaansa. Lisäksi pidin sitä aina syönnin päälle olkapäätäni vasten, kunnes röyhtäisi. Pian pentu oma-aloitteisesti alkoi istumaan maidon ja ruoan päälle hetkeksi ennen kuin meni painimaan sisarustensa kanssa. Perjantaina 13.10., 6 viikon ikäisenä käytin Laikun uudelleen Ouluvetissä ja nyt sille annettiin myös varjoainetta ja kuvassa näkyi selvästi laajentunut ruokatorvi. Perjantai 13. päivä ei ollut Laikun onnenpäivä ja jouduin tekemään varmaan elämäni tähän astisen raskaimman päätöksen ja Laikku nukutettiin ikiuneen. En halunnut myydä sitä eteenpäin, koska itse Otson kanssa saman vaivan kokeneenä tiedän miten työläs sellainen koira on. Lepää rauhassa rakas pikku Laikku.💔

Laikku 5 vkoa

Laikku 5 vkoa

R.I.P. Laikku 31.8.-13.10.2017

Onnistuin salaamaan yhden pennun puuttumisen Mantalta, koska se ei näyttänyt Laikkua kaipaavan. Elämä jatkui loppujen viiden pennun kanssa. Itselle oli tarkoitus jättää se porukan ainoa narttupentu sekä "ruskea" poika. Lopuille kolmelle piti seuloa ne sopivat kodit.

Syysruska = "Ruska"

Ruska 5 vkoa

Ensikuura = "Kuura"

Kuura 5 vkoa

Ensimmäisenä yhteyttä ottivat "Usvan" tulevat omistajat ja tulivat katsomaan pentuja. He olivat ilmoituksessa mieltyneet "Hallan" kuvaan, mutta Usva valitsi heidät ja he olivat aivan myytyjä. Kysyttyään, millaisia nimiä olin pennuille suunnitellut, vastasin 1. Iltausva, 2. Kultaomena, 3. Syysruska, 4. Ensikuura ja 5. Hallayö. He kertoivat tullessaan miettineensä "Usvaa" tulokkaalle kutsumanimeksi. Tämänkin pennun kohtalo tuntui olevan jo tähtiin kirjoitettu. Heillä oli ollut muutteja jo aikaisemmin ja yksi aikuinen tälläkin hetkellä. Usvan suvusta löytyy heille entuudestaan tuttu koira ja kaupantekohetkellä selvisi vielä se kolmaskin yhteys: syntymäpäivä. Heidän vanhempi muutti hyväksyi Usvan laumaan samantien ja muutenkin kuulostanut, että hyvin mennyt tähän saakka.

Iltausva = "Usva"

Usva 5 vkoa

Toisena varauksen sai Halla. Kaikki tuntuui menevän hyvin ja koti kuulosti olevan sille sopiva. Mutta sitten tuli pitkä hiljaisuus yhteydenpidossa ja epäilin, että varaus peruuntuu ja niinhän siinä sitten kävikin. Oli talvi yllättänyt rakentajan eikä valuja oltukaan päästy tekemään, niin heidän pihassaan törrötti betonirautoja eivätkä he enkä minäkään halunnut ottaa riskiä, että pentu loukkaa itsensä ja niin Hallalle piti etsiä uusi koti. Yhteyden ottoja tuli pari ja sen potentiaalisen kanssa meinasi olla aluksi kommunikaatio-ongelma virheellisen s-postiosoitteen ja toimimattoman puhelinnumeron kanssa, mutta löysin kyseisen kyselijän Facebookin kautta ja niin pääsimme viestien vaihdon alkuun. Pääsimme heti sopimaan tapaamisenkin, että pääsemme paremmin tutustumaan. Kun he tulivat, ensimmäisenä pihalla esittelin aikuiset muuttimme ja annoin heidän käydä hihnassa kävelyttämässä Mörriä ja Mantaa, jotta tuntisivat miten voimakasta koiraa ovat harkitsemassa. Mörri oli aluksi vieraskorea eikä meinannut tapansa mukaan vetää hihnassa, mutta niin hajut veivät voiton ja se näytti voimansa. Samalla itse seurasin ostajaehdokkaiden käyttäytymistä koirien kanssa ja se näytti silmääni asialliselta ja muutille sopivalta: rauhallisen määrätietoista. Sitten menimme sisälle pentuja katsomaan ja vaikka meillä oli käynyt naapurin lapsia pentuja useasti katsomassa, meinasi tämän perheen poika olla pentujen mielestä hieman pelottava. Siinä keskustelimme ja kahvittelimme ja heidän arvonsa ja ajatuksensa olivat samoja kuin itsellänikin. Koirakokemusta heillä oli toisen rotuisista, mutta todella lupaava koti olisi pentueen rauhallisimmalle tuumailija Hallalle tiedossa. Se yhteiselo lapsen kanssa mietitytti ja sovimme uuden tapaamisen, joka menikin sitten jo paljon paremmin ja niin Halla muutti naapurikaupunkiin. Sieltä suunnalta on myös kuulunut pelkkää hyvää.

Hallayö = "Halla"

Halla 5 vkoa

Seuraavana varauksen sai Omppu. Siitä oli kiinnostuneita useampikin, mutta sen oikean valinta teetti työtä. Sopiva tuntui löytyvän ja kaikki näytti hyvältä. Pidin pentua varattuna sovitulle luovutusviikolle saakka kyseiselle henkilölle. Kun sitten kysyin vielä hänen kiinnostustaan, hänelle tulikin este eikä pystynyt pentua nyt ottamaan. Tässä vaiheessa meinasi iskeä epätoivo, että pitääkö jälleen tehdä uusi myynti-ilmoitus. Jokin vaisto kehotti minua avautumaan asiasta tutulle, jonka muistin aiemmin kyselleen pentujen varaustilannetta ja sieltä päin näkyikin "vihreää valoa". Siinä pari iltaa viestittelimme ja mietimme puolin ja toisin vaihtoehtoja ja kehotin heitä tulemaan käymään ja katsomaan pentua livenä, niin helpommin hahmottavat sopiiko se heidän laumaansa. Niin he sitten tulivatkin ja olivat jo "varoitelleet", että pentu lähtisi mahdollisesti heidän mukaansa. Sehän sopi minulle, koska olin jo varautunut sen lähtevän. Omppu on sielläkin otettu ainakin osan laumanjäsenten osalta jo hyvin vastaa ja loppujen kanssa vielä tutustuvat, mutta sielläkin oli jo mietitty asioita etukäteen, niin ovat varautuneet moneen. Mikä parasta heilläkin jo ennestään muutteja, niin tiesivät mitä ovat hankkimassa ja tiedän Ompun saavan harrastaa rodun omaisia lajeja ja varmasti näyttelyissä tulen sitä näkemään.

Kultaomena = Omppu

Omppu 5 vkoa

Hauskinta tässä on, kun kaikille pennuille on jääneet kutsumanimiksi syntymäkodissa saamat kutsumanimet, vaikka olen kaikille ostajille sanonut, että nimen saa vaihtaa. 😁

ALMA Off Snow - sulan maan koiravaljakkokisat

Koko pitkän lauantai päivän vietimme Samin ja Mantan kanssa Ylikiimingissä Alma Off Snow -sulan maan kisoissa. Manta osallistui lainakoirana Mika Karhapään kolmen koiran valjakossa neljän koiran kärryluokassa (RD4) ja sai REK2-tuloksen sijoittuen 4. parhaimmaksi malamuuttivaljakoksi. Luokkaan osallistuneet valjakot menivät 2 x 3,8 km ja kierrosten välissä oli n. 3 h:n tauko. Olen erittäin tyytyväinen ja ylpeä meidän vauhtimimmin suorituksesta ja käytöksestä. Se kuitenkin juoksi vieraan uroksen rinnalla johtoparissa. Hymiö heart

Valjakko saapumassa maaliin ensimmäiseltä kierrokselta.
Manta keulaparissa kuskin näkökulmasta vasemmalla.
Kuva © Marika Kunnari

Manta odottamassa toisen lähdön starttia.
Kuva © Marika Kunnari

Jälleen uusi tulokas

Hei,

Mie oon Manta. Olen ollut vasta kolme yötä täällä. Hieman minua ihmetyttää, että mihin äiskä ja sisarukset ovat hävinneet. Täällä on vain kaksi isoa poikaa ja toinen minun kokoinen hiljainen kaveri (peilikuva). Toinen niistä pojista on vanha ja viisaan oloinen, mukava kaveri ja toinen on vilkkaampi ja todella kiinnostunut minusta. Eilen me sen nuoremman, jota Mörriksi kutsutaan kanssa kilpailtiin siitä, kumpi huutaa kovempaa.

Juuri kotiin tullut.

Kun Nallen ja Mörrin kanssa tässä on nyt enempi päässyt treenaamaan niitä yhdessä, tulin siihen tulokseen, että Nallella alkaa ikä painamaan ja se alkaa auttamattomasti jäämään Mörrille hitaaksi. Siitä se sitten ajatus kolmannen ottamisesta lähti. Aluksi oli tarkoitus ottaa jälleen uros.

Vuoden alusta oli jälleen tuttuun kenneliin tulossa tällä kertaa vanhempien taustoista pääteltynä työkoiran energia tasoisia pentuja. Silloin en vielä ollut ajatellut tästä pentueesta sitä kolmatta tai siis neljättä ottavani, mutta satuin avaamaan suuni ajattelematta sen pidemmälle ja siitä lähti tämä pyörä pyörimään.

Nämä pennut tosiaan olivat erilaisia, kuin tuo pentue, josta Mörri on: Koko ajan liikkeessä kuka mihinkin suuntaan ja välillä ottivat muka yhteen pitäen omia puoliaan. Tässä pentueessa sukupuolijakauma oli neljä urosta ja kolme narttua. Kaikki urokset olivat jo varattuja eikä kukaan varaajista halunnut vaihtaa narttuun, joten harkitsimme itse sen nartun valintaa. Tulimme siihen päätelmään, että juoksut todennäköisesti ovat vain kahdesti vuodessa. Nalle ei tähän mennessä ole ulvonut kuin niiden narttujen, jotka on tiennyt saavansa astua, tärppipäivinä ja jos tuo Mörri tulee isäänsä, se ei tule silloin pahemmin juoksuaikana stressaamaan.

Koko lauma: vas. Nalle, oik. Mörri ja keskellä Manta.

Uusi tulokas

Moi!

Mää oon Mörri. Mulle kerrottiin, että musta tulee tolle Nallelle seuran pitäjä ja vetokaveri. Vaikea sitä oli aluksi uskoa, kun se vain murisi mulle pikkuisistakin asioista. Kun koitin nousta tarhojemme väliverkkoa vasten, se murahteli ihan tosissaan ja katsoin paremmaksi tunnustaa hänen ylemmyytensä.

Juuri tullut uuteen kotiin

Kun vain sitkeästi jatkoin tutustumistani, Nallekin lämpeni ajatukseen olemassa olostani. Leikkimään en tuota Nalle-setää ole saanut innostettua, mutta onneksi emäntä ja isäntä ovat jaksaneet mua leikittää ja käyttää leikkimässä toisten pentujen kanssa.

Hei taas!

Noin kuukausi Otson poismenon jälkeen Sami ehdotti uuden pennun hankkimista. Itse mietin, että onko aika vielä sopiva eli ollaanko me jo surtu tarpeeksi ja jaksammeko kouluttaa uutta tulokasta. Tiesin heinäkuussa Tulisalon kenneliin syntyneen malamuutin pentuja, joiden vanhemmat olivat itsellenikin ulkomuodoiltaan kuin luonteiltaankin miellyttäviä. Ehkä se oli kohtalon päätös jo silloin, kun tämän pentueen emä oli saanut jotain lääkettä, mikä oli viedä sen hengen ja kysäisin eräältä kaveriltani olisiko hänen koirastaan, jolla tiesin olevan näitä vain yhden kuukauden vanhemmat pennut, varaemoksi. No kuitenkin tämä malamuutti emä selviytyi kuin myös koko pentue.

Kysäisin vieläkö tästä pentueesta olisi vapaita ja että me voitaisiin antaa rakastava ja harrastava koti toiselle pojista (pentueessa oli vain 2 urosta ja 6 narttua). Siitä se sitten lähti valitsemisprosessi. Joka kerta, kun kävin tätä pentuetta katsomassa, ne enimmäkseen vain nukkuivat. :-D Tämä Mörri hurmasi minut avoimella ja positiivisella tuonteellaan: koko ajan touhotti menemään häntä heiluen ja kävi monta kertaa kerjäämässä selällään rapsutuksia.

Mörri vasemmalla ja veljensä oikealla.

Kun 20.9. toin Mörrin kotiin, ei Nalle oikein tuntunut ilahtuvan uudesta tulokkaasta. Toki se vielä kaipasi Otsoa ja olihan se ehtinyt tottua jälleen olemaan ainoa huomion saaja. Seuraavana päivänä kävin Nallen kanssa konekarhutestissä ja arvasin ihan oikein, että se olisi syöttänyt minut sille karhulle. Etenimme Nallen ehdoilla ja 7.10. uskaltauduimme käyttämään kumpaakin koiraa metsässä. Se meni todella hienosti.

Ensimmäinen metsäretki.

Mörri kasvoi ja kehittyi tohinalla ja kasvukäyrä meni lähes samalla tavalla kuin Nallellakin. Tuolloin arvelin siitä tulevan yhtä suuri, mutta kyllä tuo nyt näyttää siltä, että se jää aika lähelle ihannekorkeutta. Joulun alla kelit meni liukkaiksi ja pihamme oli kuin luistin rata. Mörri venäytti jalkansa ja se ontui viikon sykleissä lähes kolme viikkoa ja joulun pyhien alla käytimme sen samalla ortopedillä Oulussa, kuin Nallea keväällä. Ontumisen syyksi ei hän keksinyt muuta selitystä kuin kasvukivut ja määräsi viikon kipulääkekuurin. Kipulääkekuuri helpotti ja se ei enää ole sen jälkeen samoin ontunut.

Vuoden vaihteessa satoi luntakin sen verran, että pääsimme aloittamaan jälleen rekitreenit. Mörrikin on päässyt 5 kk:n ikäisestä lähtien pikku hiljaa opettelemaan vetotouhuja. Suunnat sillä meinaa vielä olla hakusessa, mutta todella lupaava vetokoiran alku se on.

10.3.2014

Epäonnisen vuoden jatko...

Hei,

Poikkeuksellisesti en anna kenenkään koiran sanella tätä tekstiä... Nalle on kuntoutunut hyvin ja valjaissa sen kanssa aloiteltiin kevyesti elokuun puolella. Ensimmäinen todellinen voimatreeni oli marraskuussa.

Otso puolestaan sairastui alkukesästä. Viikko ennen juhannusta olin menossa koirien kanssa käymään Muoniossa. Käytin koirat lenkillä pyörällä sen viikon perjantai aamuna ja ihmettelin, kun Otso köhi ja sitten aikansa köhittyään se kakoi ja puklasi valkoista limavaahtoa. Päivällä ajelin Muonioon. Lauantaina se oli oireeton, kun oli levossa. Sunnuntaina käytin koirat kävelyllä ja jälleen Otso köhi ja puklaili sitä limavaahtoa. Sunnuntai-iltana se oksensi ruokansa, samoin maanantai aamuna ja lisäksi se meni ripulille. No maanantaina soittelemaan pitkin maakuntia eläinlääkäreille, joilla kaikilla tuntui olevan kiire muiden eläinlääkäreiden ollessa kesälomalla ja olihan lisäksi viikon ensimmäinen päivä. Olin jo ehtinyt siinä soittorumbassa harkitsemaan paasto-riisikuuria, jota viimein Kolarin ell. suositteli.

Otso ja Nalle Muoniossa

Tämä kuuri tuntui tehoavan ja ruoka alkoi pysymään sisällä, kunnes juhannuksena, kun olin antanut ensimmäistä kertaa paaston ja riisin jälkeen pelkkää kuivamuonaa. Juhannuksena eräs tuttu, joka on eläinlääkäri kirjoitti Otsolle kymmenen päivän antibioottikuurin nielutulehdukseen. Antibiootit näyttivät auttavan ja helpottavan koiran oloa, mutta kahden päivän kuluttua kuurin päättymisestä köhiminen ja oksentelu alkoivat jälleen.

Otso chillailee juhannuksena 2013.

Nyt varasin sille ajan Ouluun eläilääkäriasema Otukseen, jonne pääsimme 10.7. Järkytyksekseni sen paino oli pudonnut 45 kilosta 37 kiloon. Se kuvattiin ja kuvat paljastivat sillä olevan ruokatorven laajentuma ja sen seurauksena myös keuhkokuume. Kuvasta näkyi, että ruokatorven supistajalihakset olivat lamaantuneet lukuun ottamatta pikkupätkää ennen mahalaukkua ja ruokatorven alimmassa kohdassa oli selvä laajentuma. Lisäksi siltä otettiin verinäyte, jolla pois suljettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, autoimmunisairaudet; myopatiat, SLE ja myasthenia gravis. Meille kerrottiin myös: "Se saattaa tulla myös ilman syytä, jolloin ennuste on huono". Ohjeeksi saimme ruokkia koira useasti päivässä pieniä annoksia pystyasennossa: etujalat korokkeella ja kupit korkealla, jotta painovoima kuljettaisi ruoan mahalaukkuun. Lisäksi sille aloitettiin jälleen antibiootti kuuri keuhkokuumeen hoitoon.

Muutaman päivän päästä Otuksesta Otsoa tutkinut lääkäri soitti, kyseli Otson vointia ja kertoi kaikkien veriarvojen olleen normaalit, joten laajentuman aiheuttaja jäi ns. idiopaattiseksi, eli tuntemattomaksi. Sovimme kontrolli ajan seuraavalle viikolle. Otso selvästi piristyi kääkekuurin johdosta. Kontrolli käynnillä se oli oma iloinen äänekäs itsensä, ettei lääkäri meinannut saada suun vuoroa. Painokin sillä oli noussut kilolla :-D Se kuvattiin jälleen ja kuvista näkyi, että keuhkot olivat puhdistuneet, mutta antibioottikuuria jatkettiin vielä. 

Elimme päivän kerrallaan... Välillä oli hyviä päiviä ja välillä tosi huonoja: Välillä ruoka ja juoma pysyivät sisällä, eikä se köhinyt ja sitten toisina päivinä kaikki tuli ulos. Nälkä sillä oli todella kova, mutta en pystynyt syöttämään sille niin paljon kuin se olisi tarvinut, eikä pelkän rasvan antamisesta yhtenä ateriana ollut huomattavaa apua. Sen kanssa tehtiin pieniä kävelylenkkejä, koska se ei siistinä koirana tehnyt tarpeitaan tarhaansa. Lenkeillä se piti istuttaa monta kertaa, jotta sillä köhiminen puklailut helpottivat. Samoin syönnin jälkeen sitä piti seisottaa sillä korokkeella ja hieroa kaulaa ja rintaa ylhäältä alas, koska se tuntui helpottavan sen oloa.

Elokuun alussa (torstaina 1.8.) sille aloitettiin kortisoonikuuri ja siihen rinnalle uusi ab-kuuri. Tämä oli jo kesän kuuminta aikaa. Otson läähätys oli todella raskaan kuuloista ja tiesin yhteisen aikamme vähenevän. Lauantai aamuna 3.8. käytin sen jälleen pikku lenkillä ennen töihin lähtöä. Oli ensimmäinen utuinen aamu. Auringon säteet näkyivät hämärästi usvan läpi. Päässäni alkoi soimaan "Niin kaunis on maa" ja tiesin, että jäljellä ei ole enää montaa päivää. Seuraava yö meni valvoessa ja helpottaessa koiran oloa väkisin istuttamalla ja kurkkuhieronnalla. Kun se sitten jossain vaiheessa aamuyötä ei saanut kunnolla hengitettyä: köhäisy tai kakominen jäi siten kesken kuin olisi ollut tukehtumassa tein sen raskaan viimeisen päätöksen ja sanoin Samillekin, että "tämä ei ole enää Otson arvoista elämää. Me päästämme sen tänään autuaammille rekiurille".

Lauantaina sille vielä ruoka maistui, mutta sunnuntai aamuna se ei edes tullut kerjäämään...

Lepää rauhassa rakas. Tulet olemaan aina muistoissamme.

Hei taas!

Tällä kertaa annan poikkeuksellisesti emännän kertoa tämän kevään tapahtumasta.

Hei minunkin puolestani!

Tämä kertomus alkaa 2.2.2013 Olin lähdössä aamunavetan jälkeen kauppaan, koska jääkaappi oli tyhjä ja lähtiessä annoin tapani mukaan koirille poron luut. Koirat innostuivat luut nähdessään ja Nallekin, kuten sillä on tapana, hyppäsi tarhansa ovea vasten. Tässä vaiheessa auto peitti näkyvyyden, joten en tarkasti tiedä mitä tapahtui, mutta Nalle alkoi parkumaan. Nalle oli maannut tarhansa oven takana samalla jäädyttäen sen ja luulen, että sillä lipsahti takajalat hypyn yhteydessä ja se venäytti itsensä.

Annoin poikkeuksellisesti luun ensin Otsolle ja sitten menin Nallen tarhaan tutkimaan mihin sitä sattui. Se seisoi kaikilla neljällä jalalla ja vain huusi. Ensin rauhoittelin sitä, kunnes hiljeni ja sitten kokeilin ja tarkistin etutassut, että kaikki kynnet on tallella ja käpälät ehyet. Tuon tarkistuksen yhteydessä olin paikallistavinani aristusta oikeassa etujalassa. No annoin Nallellekin luun ja lähdin sinne kauppaan, koska oli pakko.

Palasin kauppareissulta n. tunnin päästä. Nalle seisoi koskemattoman luun vieressä ja läähätti. Tiesin heti, ettei kaikki ole nyt kunnossa, koska normaalisti ahneella koiralla on tuore luu koskemattomana. Menin sisälle ja tarkkailin hetken ikkunasta tilannetta. Nalle kiersi koppiansa ympäri ja kun se yritti asettua makuulle luun kimppuun, se vingahti ja jälleen kiersi koppiansa. No ei auttanut muu kuin soittaa päivystävälle eläinlääkärille. - Olihan tietysti lauantai.

Lähdimme samantien vastaanotolle ja mennessä ilmoitin tilalle, että saatan tulla hieman myöhässä, koska käytän koiraa Tervolassa lekurissa. Autoon noustessa Nallea piti hieman auttaa takapäätä nostamalla ja samalla se hieman vingahti ja samoin se vingahti aina, kun auto hypähti. Autosta pois se tuli omin avuin, eikä päästänyt ääntäkään. Vastaanoton pihassa ravautin sitä, mutta se ei ontunut. Harmikseni minulla ei ollut makupaloja matkassa, joten en saanut sitä houkuteltua istumaan enkä makuulle. No lääkäri tutki sen painelemalla ja kipupiste löytyi oikean lonkan päältä. Hoidoksi saatiin kolmen päivän kipulääkekuuri ja lepoa. Töihin lähtiessä annoin koirille ruuat ja Nallekin alkoi syömään ja töistä palattuani oli luukin jo kelvannut.

Annoin Nallen levätä kaksi viikkoa, jonka jälkeen aloitin liikkumisen sen kanssa kevyesti ja parin viikon jälkeen vaadin siltä jo vetämistä. Kaikki tuntui menevän jälleen hyvin. Pääsiäisenä olimme Muoniossa ja vedätimme koirilla todella paljon: kahtena päivänä reellä, jolloin kumpanakaan päivänä Otsolla ei oikein ollut vetohaluja, joten Nalle veti käytännössä yksin. Parina päivänä menimme koirien kanssa suksilla ja välilauantai oli Nallella lepopäivä. Otso silloin oli isäntänsä kanssa vetämässä ahkiota. Maanantai iltana ajelin koirien kanssa kotia ja Nalle alkoi kitistä loppumatkasta. Arvelin sen vain kitisevän nälkäänsä, enkä kiinnittänyt siihen sen tarkempaa huomiota.

Tiistai aamuna töihin lähtiessä käväsin moikkaamassa koiria ja viemässä niille vettä. Nalle noustessaan makuulta vingahti jälleen, mutta makupalat kelpasivat. Töistä tultuani kävin jälleen moikkaamassa koiria ja jälleen Nalle vingahti makuulta noustessaan. Otin sen sisälle, jotta pystyin tarkkailemaan sitä tarkemmin. Sillä näytti sattuvan istuutuminen, makuulle meno ja ylös nouseminen. Painelin kevyesti lonkkien päältä ja jälleen se kipupiste oli siinä oikean lonkan päällä. Varasin sille sitten ajan Ouluun eläinlääkäriasema Otukseen ortopedi Esa Soppelalle ja samalla varattiin röntgenkin.

Keskiviikkona en muista enää mihin aikaan päivästä se oli, mutta Nalle jälleen yritti hypätä tarhan ovea vasten, mutta ulvahti ennen kuin edes ehti hypätä. Taisi olla jälleen päivä ja olin kauppaan menossa. No annoin saman tien sille kipulääkettä ohjeen mukaisen annoksen. Illalla sillä näytti edelleen olevan tuskaa istuutua saati mennä makuulle, joten jälleen soitto päivystävälle eläinlääkärille, joka oli tällä kertaa Torniossa. Eläinlääkäri tarkisti, että kipulääkettä pystyi antamaan vielä toisen annoksen ja suositteli olemaan omaan eläinlääkäriin yhteydessä seuraavana päivänä. Annoin Nallen nukkua sisällä yön, jotta pystyn tarkkailemaan sitä. Kyllä minä itkin itseni uneen peläten, että joudun maanantaina tekemään sen vaikean lopullisen päätöksen.

Torstaina jälleen kipulääke oli näyttänyt helpottavan Nallen oloa ja se ei enää valittanut istuutuessaan ja makuulle mennessä silti pidin sitä sisällä liikkumisen minimoimiseksi. Jälleen meni päivä ja ilta itkiessä... Keskiviikosta saakka ruoan annoin sille kevythäkkiin, jottei se pysty hyppimään, kuten sillä on tapana tanssahdella ruokakupin nähdessään ja sinne minä sen telkesin silloinkin, kun Otson kanssa lenkille lähdin. Aluksi pidin sitä kevythäkkiä terassilla, koska Nalle ei tuntunut viihtyvän sisällä, mutta silloinhan se ulvoi meidän perään ainakin sen puolituntia. Sitten hoksasin kokeilla viedä sen kevythäkin apukeittiöön ja sieltä ikkunan auki ja välioven kiinni, niin johan se ei niin ottanut koville Nallella.

Maanantai koitti ja aamutuimaan kävin Otson kanssa hiihtolenkillä kuun valossa. Aika sinne Ouluun oli vasta klo 11. Kumma kyllä oloni oli rauhallinen. - Olinhan jo monta päivää itkenyt ja murehtinut etukäteen, että jos se vika on rangassa tai lonkkanivelessä, niin olisi viisainta päästää Nalle autuaammille rekiurille. Edelleen tuo ajatus saa vedet silmiini. Monet kaverit olivat yrittäneet minua rauhoitella ja lohdutella, että saattaahan se olla vain pehmytkudosvauriokin, mitä toki itsekin toivoin. Eli siis toivoin parasta ja pelkäsin pahinta.

No tutkimus aloitettiin jälleen ravauttamisella, mutta edelleenkään ei ontunut. Sitten siirryimme vastaanottohuoneeseen, jossa kerroin alusta alkaen miten kaikki tapahtui helmikuun alussa sekä mitkä olivat oireet ja miten ne oireet olivat nyt uusiutuneet. Tämän jälkeen Esa Soppela teki painelututkimuksen, mutta kipuilua ei näkynyt. Sen jälkeen hän teki päätöksen kuvaamisesta, jotta saadaan suljettua murtumat pois. Nallelta kuvattiin lonkka, polvet ja lanneranka. Alla lonkka- ja polvikuvat.

Lonkkakuva

Oikea polvi 

Vasen polvi

Kuvauksen jälkeen sain kuulla, että lonkka on edelleen priimaa ja polvissakaan ei näy minkäänlaista iänkään tuomaa kulumista. Tämän kuultuani silmiini meinasi herahtaa onnen kyyneleet, mutta sain pidettyä ne kuitenkin sisälläni. :-) Täten Nallen tutkimusdiagnoosina oli pehmytkudosvamma ja nimen omaan sidekudosvamma, jotka parantuvat todella hitaasti. Mukaan tulleessa laskussa luki mm. "... pidetään 3 viikon lepo. Sen jälkeen paranemisen täytyy tapahtua kevyessä liikunnassa 6 viikon aikana (kävely ja ravi), jotta arpeutumisen sidekudossäikeet järjestyvät rasituksen suuntaisesti." Eli lepoa piti olla vielä kaksi viikkoa tämän jälkeen. Lisäksi mieltäni lämmitti Soppelan kommentti: "Se on todella upea koira." Nalle jäi heräilemään äitini seurassa, kun menin maksamaan, mutta ei aikaakaan, kun se hoiperteli luokseni tiskille tyyliin "älä jätä". :'-)

Kuluva viikkohan se oli se vaikein, kun Otsokin oli kotona ja sillä piti pitää kuntoa yllä, koska Sami oli lähdössä sen kanssa vaeltamaan seuraavaksi viikoksi. Eräänä päivänä Nalle oli minun ja Otson lenkin aikana repinyt itsensä kevythäkin oviverkosta läpi. Kolmantena viikkona Nallea ihan selvästi alkoi jo masentaa pelkkä jouten olo, joten lauantaina käytin sen 1 km:n kävelyllä ja samoin sunnuntaikin. Kolmannesta päivästä eteen päin se jo sitten vaati lenkille pääsyä.

Kahdella ensimmäisellä kuntoutusviikkolla kävimme vain kävellen 1-4 km:n lenkkejä. kahtena seuraavana kävimme joka toinen päivä kävellen ja joka toinen päivä ravilenkillä. Koska itse en jaksa juosta niin nopeasti, että Nalle ravaisi, ainakaan kovin pitkiä matkoja, käytin sitä pyörällä. Laitoin sen ketjupannasta kiinni flexiin ja flexin vetovyöhön. Nalle ei ketjupannalla vedä, vaikka kyllähän sillä ensimmäisillä ravilenkeillä olisi haluttanut mennä lujempaakin, mutten antanut. Seuraavien viikkojen aikana ollaan käyty pelkästään ravilenkeillä matkaa pidentäen 6,5 km:iin

Toukokuun helteillä koirilla oli lepotauko, koska eivät ehtineet vähentämään yhtään turkkiaan, mutta heti ilman viiletessä n. + 10°C on käyty lenkillä. Niiden kuuden viikon jälkeen olen antanut Nallenkin laukata, jos siitä siltä tuntuu. Haastavinta on vain yrittää pysyä itse pyörällä vauhdissa mukana. :-D Valjaita en ole aikonut Nallelle pukea kuin vasta loppukesästä tai alkusyksystä. Antaa sen kuntoutua rauhassa ja toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä vuotta jäljellä. <3

Heissan pitkästä aikaa!

Nyt on päässytkin vierähtämään todella paljon aikaa edellisestä kirjoituksesta. Mitään suurempaa ei ole tapahtunut ja se onkin suurin syy, ettei uutta kerrottavaa ole ollut. Lisäksi emäntä on muka ollut kiireinen ja väsynyt, ettei ole mitään kirjoittanut, kun jotain kerrottavaa olisi ollutkin.

Viime vuoden huhtikuussa kävimme lähes jo perinteeksi muodostuneella Pohjois-Ruotsin reissulla Abisko-Riksgränssen seudulla, mutta siitä taidan kertoa ihan erillisen tarinan. Elokuussa isäntä aloitti uuden ammatin opinnot Muoniossa ja ollaan sielläkin käyty muutaman kerran. Lisäksi ollaan vuorotellen Otson kanssa ollut viikkoja siellä isännän hoidossa toisen ollessa kotona emännän kanssa. Isännän opiskelukaverilla on nuori husky poika nimeltään Bastis. Ollaan päästy sitä opastamaan vetotyön saloihin.

Joulukuussa ollaan päästy treenaamaan huskien kanssa täällä kotikonnuilla. Itsenäisyyspäivänä meidät valjastettiin mönkijän eteen kuuden siperialaisen kanssa. Valjakko kuulema koostui kolmesta eri laumasta. Toisen huskylauman emäntä ajoi ja meidän emäntä oli apukuskina. Jonkin matkan päästä päätin mennä toiselle puolelle pääliinaa ja oltiin sitten Otson kanssa ihan rinnakkain. Rupesihan siinä tunteet kuumumaan, kun toinen ei väistänyt komennosta huolimatta. No emäntä tuli purkamaan tilanteen ja sai Otson siirrettyä pääliinan toiselle puolelle ja sitten jatkettiin matkaa. 9. joulukuuta olimme jälleen yhteistreeneissä, mutta saimme Otson kanssa kahdestaan vedettäväksi reen ja vielä kyytiläisen emännän lisäksi.

Itsenäisyyspäivän lenkin lähtö. Nalle mönkijästä katsottuna vasemmalla ja Otso oikealla.
© Jonna Henttinen

Itsenäisyyspäivän lenkin paluu. Pyöräkoirat ovat vaihtaneet paikkaa keskenään.
© Jonna Henttinen

Talven ensimmäinen rekilenkki. Otso johtaa ja Nalle pyöräkoirana.
© Jonna Henttinen